sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Hattutehtailua

Kerrankin meillä on runsaasti töitä näytettävänä!

Hattuja oli kiva ja melko nopea väsätä, ja kuten kuvasta näkyy, hattuja syntyi runsaasti ahkerien HoO:n, Leenan ja Merjan sekä pikkutyttären Charlotan käsistä. Itse minä (siis Anja) olin tehnyt mallihattuja jo valmiiksi, joten päivän teemana oli niiden koristelu omalta osaltani. Kuitenkin jokaisella oli useampia hattuja ottaa mukaan kotiin viimeistelyä varten.

Ja kenenkähän lie nämä kaikki hatut nyt sitten ovat?? Näette sitten varmaan kaikkien hatut, kunhan ne saadaan koristeltua lopulliseen muotoonsa.

Kiitoksia kivasta iltapäivästä kaikille ja erityiskiitokset HoO:lle , joka kuskasi minut vielä toisen harrastukseni pariin hikoilemaan. Ehdin kuin ehdinkin!

Swappina oli tällä kertaa "keltainen" ja näin vapaa aihe olikin kirvoittanut mielikuvitusta mitä moninaisimpiin tuotoksiin. Mitähän tuo sormikin tuossa kuvassa oikein tekee?? No, se on Leenan käsi ja hän näyttää siinä saamiaan swap-tavaroita, eli helminauhaa ja päivänvarjoa, jotka hän sai minulta.
Kun taas muistais, mitä kukakin sai ja toi... Arvuutteluksi menee, mutta menköön. Tuossa oikeallaon ihan itselleni jääneet tavarat, pöytäliina ja essu samaa kuosia sekä huippuihana seinälautanen ja vyö. Nyt ei housut putoa Callelta jalasta, kuten tähän asti! Kiitos, HoO ihanasta lahjasta! Keskellä on pari ruukkua kukkineen ja mikä-lie-kuuluisan-taulun-pienois-kopio. Nämä yllärit menivät ilmeisesti Merjalle, koska näiden antaja ainakin tuli tietooni. Ja vasemmalle jää vuodevaatteet, jotka HoO aikoi antaa mummolle. Muistinpas! HoO sai myös jonkunlaisen korin, missä oli kai jotain herkkuja, mutta taisi piilottaa ne meiltä muilta heti, ettei päästä niihin käsiksi.














Laitan tähän vielä kuvan yhdestä valmiiksi saamastani hatusta, jonka Fia tietenkin heti omi itselleen. Enemmän kuvia tekemistäni hatuista löytynee omasta blogistani Tarinoita nukkekodeistani













EDIT 6.4.2009 (HoO)
Tässäpäs kuva minun hatuistani :) Ihan kivoja niistä tuli. Näitä oli tosi mukava tehdä!

4 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Aivan totta Anja! Sain kaikki keltainen-swapin aarteeni kauniissa paketissa, korissa, josta löytyi myös suklaamuna ja kukkakoriste! Täytyy laittaa omaan blogiin sitten koko komeudesta kuva :) Kiitos Merja vielä!

Ja erityiskiitos Anjalle kerhon emännöinnistä. Oli hurjan mukava iltapäivä teidän kanssanne hattuillen! :)

ElliH kirjoitti...

Huokaisee taas kerran huonoa tuuriaan, perhanan työt kun ne sotkee harrastus toimintaa!! Olette hienoja hattuja tehneet!

Merja kirjoitti...

Mun hatuissa ei ole paljon kehumista....mutta ajattelin kokeilla kotona paremmalla ajalla.Kai sitä ruustinnallakin pitää hattuja olla ;)
Kiitos Anjalle opastuksesta hattuiluun sekä Leenalle swapista!Hassun vihreälle näyttää tuo peitto kuvassa,vaikka se on oikeasti aika kirkaankin keltanen.Lisää kuvan noista pääsiäiskoristeitsa vielä mummoblogiini.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Hanna, miten upeita hattuja!!! Nuo telineet ovat kyllä ihan MUST-juttu... Pitäs alkaa tekeen...