keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulukalenterimme 2010

Kuvassa koko upea kasa (kerhomme kesken järjestetyn) joulukalenterimme luukkuja.

RAUHAISAA JOULUA
&
ONNEA VUOTEEN 2011!

torstai 9. joulukuuta 2010

Himmeli

Tiistaina 7.12.2010 kerhoilimme allekirjoittaneen, eli HoOn, luona ja teimme himmeleitä.
Ilta taittui nopeasti hyvässä seurassa ja välillä melko kinkkisenkin askarteluaiheen parissa ;) Himmelit kasautuivat hitaasti ja kärsivällisyyttä kysyen - ja jokaiselle jäikin vielä kotitehtävää.
Lopulta vaiva ja kärsivällisyys palkittiin ja omat "kuutioni" sain samana iltana valmiiksi - seuraavaksi päiväksi jäi enää kokoaminen. Kuvassa valmis himmelini (josta olen sekä ylpeä että hyvin onnellinen) Villa Lumililjan ruokasalin katossa killumassa ja tuomassa joulutunnelmaa.
Materiaaleina käytimme kuivaa heinää (kiitos Merja ja Hannele!) ja ompelulankaa.
Swap-aiheenamme oli joulu, ja hienoja juttuja olivat kaikki vaihtoon osallistujat tehneet.

Ensi viikolla sitten pikkujouluillaan ja suunnitellaan kevättä.

Mukavaa joulua ja onnellista uuden vuoden alkua,
toivottavat Meän tyäret minihuusholleineen!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Sivustavedettävä



Kuvassa ovat 9.11.2010 illan kerhoilun tuotokset, kauniita sivustavedettäviä sänkyjä. Maalarit pääsevät vielä töihin, kukin kotonansa. Leena toimi opettajana ja emäntänä, Kiitokset!
Mukavaa oli!

torstai 14. lokakuuta 2010

Minileipomuksia

Viime tiistaina kerhossa leivoimme taikataikinasta herkkuja nukkekotiemme väkien riemuksi :)
Leivät, pullat, kakut sun muut paistuvat uunissa. Oi sitä tuoksua - aivan kuin oikeasti olisi leiponut!Voi kun näitä olikin ilo leipoa - ja kotiinviemisiksi sai vaikka kuinka paljon tuoreita leivonnaisia.

Kuvissa oli ainakin Outin, Teijan, Kaisan ja Helin leipomuksia.

Edellisellä kerhokerralla taiteilimmekin orkideoja, mutta yhteiskuvaa upeista kukistamme emme saaneet otettua - harmiksemme.

tiistai 31. elokuuta 2010

Vesikokeilut

Tänään kokeilimme tehdä kerhossa erilaisia vesijuttuja nukkekoteihimme - ja tulihan niitä! Kuva hiukan vääristää veden väriä - ei siis ihan noin keltaista ole ;) Vesimateriaalina käytimme monelle jo varmaan tuttua ScenicWateria.

Hox! Kaisan lintuallas (vasen yläkulma) on kyllä ehdoton suosikkini!! :) Siitä tuli upea.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Torniolainen-lehti uutisoi toukokuussa


Klikkaa kuvaa hiirellä, niin pääset lukemaan jutun:)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kirjaston ikkunassa


Merjan Villa Lumouksessa asuu Linnea, joka pitää olohuoneessaan tilkkupuotia ja ompelee talonsa yläkerrassa. Hän on myös innokas puutarhanhoitaja.



Tunnelmaa Kaisan nukkekodista ja sen lähistöltä, jossa on jo täysi kesä.



Tässä kylässä on mahdollisuus nauttia torikojujen runsaasta tarjonnasta eikä Stockmannillekaan ole pitkä matka.








Kylän suurin talo on Arontie 5:ssä, joka on vanha maatila navettoineen ja heinälatoineen. Uudet asukkaat ovat päättäneet remontoida talon täysin uuteen uskoon. Remontti näyttääkin olevan jo melko hyvällä mallilla.







Täällä asuu perhe Pikkarainen



Villa Helmiina on rakennettu 70-luvulla, mutta peruskorjattu -90 luvulla asuttavaan kuntoon.



Jos makeaa tekee mieli, voi pistäytyä Sicuriinan karamellipuodissa, joka on herkkuja pullollaan! Kauniina kesäpäivänä maistuu kuppi teetä tai hyvää kahvia ulkosalla.





Tervetuloa herkuttelemaan!

4.5 Näyttelyn avaus



Näyttelymme Tornion kaupunginkirjastolla avasi Mervi Mustonen. Hän luki meille Onnelia ja Annelia, jossa kerrotaan nukkekodissa asuvasta Vaaksanheimon perheestä. Ihana, mukaansatempaava tarina, jota on kyllä mukava isompienkin lukea:)





Kirjaston aulassa on esillä kerho-ohjelmamme ja -askartelumme menneeltä vuodelta. Oli yllätys nähdä miten paljon olemme vuoden aikana tehneet kaikkea pientä.




Tässä Leenan ja Kikan ihanat huvimajat/viherhuoneet.










Kurjenpolven Vaili ja Vieno lukemassa lapsille, ovat muuten vireitä vanhuksia, sillä ovat kirjastolla koko toukokuun:)





HoO:n hienot 50-vuotislahjaboksit vanhemmilleen



Seuraavaksi kurkitaan kirjaston ikkunaan...

perjantai 7. toukokuuta 2010

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Meän näyttelystä


Näyttelymme Tornion kaupungin kirjastolla on nyt virallisesti avattu. Kirjaston ikkuna on täynnä nukkekotejamme ja aulassa on lasivitriineissä monenlaista mukavaa katseltavaa mm. kerhokalenterimme ja askartelumme menneeltä vuodelta.
Kurjenpolven Vaililla ja Vienolla on erityistehtävä kirjastossa, sillä he ovat lukemassa satuja lapsille.

Lämmin kiitos vielä näyttelymme avaajalle Mervi Mustoselle ja kaikille, jotka ovat olleet meitä auttamassa näyttelyn saamiseksi kirjastoon tänäkin vuonna!

Lisää kuvia tulossa...

maanantai 3. toukokuuta 2010

Näyttely

4. – 31.5.2010

”Meän tyärten minihuushollit 2010”

Näyttely Tornion kaupungin kirjastossa

* Ti 4.5. klo 17 näyttelyn avaa Mervi Mustonen.
Tervetuloa!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Halkokorit


Tänään askartelimme yhdessä halkokoreja. Leena opasti meitä muita, kiitos!
Osalla lensi ensimmäiset tekeleet roskakoppaan, mutta lopussa kiitos seisoo ja valmiiksikin koreja saatiin. Kuvaaminen tuli mieleen vasta sitten, kun suurin osa näpertäjistä oli lähtenyt kotiin eli tässä vain musto-osa aikaansaannoksistamme.

Kiitos kivasta illasta kaikille!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Keittiöjakkarat


Kokoonnuimme tänään Virpin luona. Ahkeroimme HOO:n opastuksella niin, että kaikki saivat keittiöjakkaransa valmiiksi. On hyvä mieli kuin harakalla!

Virpi lisäsi vielä yhden jakkarakuvan, nämä kun olivat niin hauskoja. Kiitos kaikille! T: V

torstai 15. huhtikuuta 2010

Viikattuja paitoja



Aivan onnettoman pieni räpsy tuli tästä kuvasta! Voi kun harmittaa! Kännykällä otin kuvan, kun ei ollut oikeaa kameraa.

No, kokoonnuimme kuitenkin tuossa viikko sitten oikein vanhan ajan ompeluseuratyyliin "ompelemaan" ja viikkaamaan paitoja Leenan opastuksella. Ai että oli mukavaa ja hienoja paitoja nuket sai! :)

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Minimosaiikkia


Tällä viikolla kokoonnuimme askartelemaan Virpin luokse. Saimme aikaan monenlaista. Minimosaiikilla koristeltuja pöytätasoja, takkaa, tarjottimia, pannunalusia, peilejä jne. Oikeaa minimininäpertelyä pinsettien kanssa! Suurin osa meistä tykkäsi tästä tekniikasta, jos en aivan väärin ymmärtänyt;)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Kevättä ja kesää odotellessa...

Piristysruiske koviin pakkasiin: Kikka ja Leena olivat rakentaneet upeat huvimajat ja toivat ne näytille kerhoomme. Todella hienoja olivatkin! Toivomme kaikki näkevämme nämä vielä uudelleen, sisustettuinakin:)


perjantai 26. helmikuuta 2010

Tuolin punontaa ja tyynyjä


Emme suinkaan ole unohtaneet blogiamme, vaikkemme olekaan aikoihin päivittäneet:) Kerhossamme olemme tehneet silityslautoja sekä punoneet korituoleja edellisillä kerhokerroilla. Silityslaudat saattavat hyvinkin olla monella meistä vielä kesken, niin myös korituolit, joiden punontaa jatkamme hiihtoloman jälkeen. Tässä kuitenkin Kikan tuoli aluillaan ja ihana tyynyswappimme: pitsityynyä, huovutettua tyynyä, painettua tyynyä, vanhanaikaisia tyynyjä...Hienoja, eikö totta?




Pitsityynyt Kaisalta Kikalle, painettu tyyny sekä ruututyyny HoO:lta Kaisalle, vanhanajan tyynyt ja pupu Merjalta HoO:lle, pääsiäisaiheinen tyyny Leenalta Merjalle sekä huovutettu tyyny Kikalta Leenalle.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Lamppuja


Viime vkon kerhokertamme aiheena oli lamput. Tässä saldoa illan tuotoksista. Hyvältä näyttää, ei muuta kuin sähköjä vetämään....

perjantai 15. tammikuuta 2010

Nukenvaunuja


Tämän vuoden ensimmäisessä kerhossa askaroitiin nukenvaunuja Marian ohjeella.Lisätkäähän muutkin tähän kuvia vaunuistanne!